Reklamaatio
Kirjoittanut Joni Joentakanen, 10.9.2025
Joni Joentakanen Liikekirje
Pengerkatu 22
00500 Helsinki 10.9.2025
Suomen Lääkäriliitto
Mäkelänkatu 2, PL 49
00501 Helsinki
Reklamaatio
Kannatte käsissänne valtaa pitävien leimakirvestä: terävää, se halkoo ihmislaitamien kohtaloita kuin harmaantuneita hiuksia. Väistelemme noita iskuja näillä kuulumisen esteradoilla, vai estradeilla, toivoen jonkun paikkaavan halkeamat tässä eriytyneen luonnon kipitysuomassa. Pidätte silmällä periferian syntisiä, meitä sairauteen langenneita väärämielisiä.
Täällä vallitsee yksijumalainen uskonto, jonka alttarilla polvistumme karsastuneiden kuvien edessä, entisten vinoon kasvatettujen olemusten. Luemme manuaaleja (DSM-5-TR tahi ICD-11, lectio divina) ja fabrikoimme itsestämme eheytymisen objekteja. Takaisinliimaudumme tuottaviksi sijoituskohteiksi (Kelan kuntoutuspsykoterapia, 45 minuuttia viikossa kolmen vuoden ajan) ja palaamme pääoman alttarille polvistumaan; päivittäinen harjoitus, jonka hintana elämän nektari, Graalin maljasta muovimatolle kellahtaneena. Katsomme, sitten unohdamme, suunnitelman mukaisesti.
Kauneus, sanotaan, on katsojan silmissä. Mutta sairaus, se on katsotun mielessä. Ja juuri niin, siitä syystä olen terve, mutta vieras. Tosi, mutta sairas. Koska terveys on taakkavapaata normirypästä, sairaus emansipatorista aaltoliikettä ja vapautumista keskiarvon kahleista, ja vastakohdat valepukuja, joita kuoleman kulttimme tunkkaisissa kaapeissaan säilöö.
Olen vieraantunut, laskelmoitu, tehotuotettu broileritehtaan tsirppi, abstrahoitu ekstraterrestiaali sekä sisäisistä voimista köyhdytetty esine epäjumalten työkalupakissa. Mutta ennen kaikkea olen klinikka sisäistettynä viallisuuskoneistona.
Silti kaikki ovat nykyään onnellisia.
Pengerkatu 22
00500 Helsinki 10.9.2025
Suomen Lääkäriliitto
Mäkelänkatu 2, PL 49
00501 Helsinki
Reklamaatio
Kannatte käsissänne valtaa pitävien leimakirvestä: terävää, se halkoo ihmislaitamien kohtaloita kuin harmaantuneita hiuksia. Väistelemme noita iskuja näillä kuulumisen esteradoilla, vai estradeilla, toivoen jonkun paikkaavan halkeamat tässä eriytyneen luonnon kipitysuomassa. Pidätte silmällä periferian syntisiä, meitä sairauteen langenneita väärämielisiä.
Täällä vallitsee yksijumalainen uskonto, jonka alttarilla polvistumme karsastuneiden kuvien edessä, entisten vinoon kasvatettujen olemusten. Luemme manuaaleja (DSM-5-TR tahi ICD-11, lectio divina) ja fabrikoimme itsestämme eheytymisen objekteja. Takaisinliimaudumme tuottaviksi sijoituskohteiksi (Kelan kuntoutuspsykoterapia, 45 minuuttia viikossa kolmen vuoden ajan) ja palaamme pääoman alttarille polvistumaan; päivittäinen harjoitus, jonka hintana elämän nektari, Graalin maljasta muovimatolle kellahtaneena. Katsomme, sitten unohdamme, suunnitelman mukaisesti.
Kauneus, sanotaan, on katsojan silmissä. Mutta sairaus, se on katsotun mielessä. Ja juuri niin, siitä syystä olen terve, mutta vieras. Tosi, mutta sairas. Koska terveys on taakkavapaata normirypästä, sairaus emansipatorista aaltoliikettä ja vapautumista keskiarvon kahleista, ja vastakohdat valepukuja, joita kuoleman kulttimme tunkkaisissa kaapeissaan säilöö.
Olen vieraantunut, laskelmoitu, tehotuotettu broileritehtaan tsirppi, abstrahoitu ekstraterrestiaali sekä sisäisistä voimista köyhdytetty esine epäjumalten työkalupakissa. Mutta ennen kaikkea olen klinikka sisäistettynä viallisuuskoneistona.
Silti kaikki ovat nykyään onnellisia.